Joskus muinaisuudessa kirjoitin silloiseen Livejournaliini minun ja ystäväni Annen ajatusleikistä, joka sivusi Kolmatta valtakuntaa ja sitä, ketä voidaan pitää maailman suurimpana taiteilijana. Ainoa kommentti, jota merkinnälle tipahti, tuli täysin tuntemattomalta bloggaajalta ja kuului suunnilleen näin: "Noora ja Anne? Pelottavaa, ei tytöt saa ajatella!"
Jos nyt sivuutetaan se, että olimme molemmat täysikäisiä ja tytöttely tuntemattomia ihmisiä kohtaan jo sinänsä on seksististä, kuulsi kommentista, paksun huumoriksinaamiointikerroksen alta, kirjoittajan hätäännys - ja jos nyt jätämme koko kirjoittajan ja kommentin sikseen, se sama vaientava hätäännys, jota näkee kaikkialla, missä sukupuolielintensä perusteella kategorisoitu ihminen toimii karsinansa ulkopuolella. Sukupuolittaminen tuo tietysti turvallisuuden tunnetta, kun ventovieraankin ihmisen seurassa voi jonkinasteisesti ennakoida hänen toimintaansa. Kun ennakointi paljastuu toimimattomaksi, vesittyy yksi henkilökohtaisista puolustusmekanismeistamme.
Viime aikoina kommentti on palannut kummittelemaan mieleeni, kun olen havainnut, että kaveripiirini koostuu 90-prosenttisesti ns. miehistä. En ole tavannut moniakaan ns. naisia, joilla olisi samantapaista ajattelua kuin minulla. Havainto on kauhistuttava. Mistä tämä voi johtua? Ainahan olen ollut sitä mieltä, että kyky ajatella on sukupuolesta riippumaton. Miksi sitten en löydä ajattelevia naisia?
Yksi mahdollisuus on se, että olen pahasti väärässä ja estrogeenintuotanto jotenkin estää ajattelukyvyn muodostumista, jolloin ajatteleva nainen on kauhistuttava mutantti. Ainakin ympäröivän yhteiskunnan käyttäytymisestä voi päätellä tällaista. Mutta mikäli minä vaginallisena henkilönä sinisilmäisesti uskoisin tällaista soopaa, saattaisi joku logiikkaan kylliksi perehtymätön kenties dedusoida väittämän todeksi, enkä jaksaisi vaivautua korjaamaan häntä, siispä hylättäköön ajatus kestämättömänä.
Toinen vaihtoehto olisi, että samaan tapaan kuin kiinalaisen naisen jalat surkastuvat sitomisen vaikutuksesta, sidotaan länsimaisen naisen äly niin, että se surkastuu pieneksi ja nätiksi. Kiehtova ajatus! Hunningolle jätetyt naiset puolestaan pääsisivät kasvamaan mieleltään reheviksi kuin trimmaamaton villakoira tai kitkeriä hedelmiä tuottava villiomenapuu. Kuten jalat, tarvitsee älykin tilaa ja vapautta kasvaakseen. Niinpä tunnollisuuden muotti jolla harjoitetaan tyttöjä keskittämään energiansa puuduttavien, eläväksi kuolleeksi tekevien koulutöiden tekemiseen on tehokkain mahdollinen tapa kitkeä luovan älyn esiinpurkautumat, kuten vaikkapa vitsin keksiminen kesken koulutunnin, joka pojan tekemänä kirvoittaa naurunremakan, tytön tekemänä ivallisia tuhahduksia. Lohduttomaksi väittämän tekee se, että vaikka villiomenia vielä siellä täällä barbaarien alueilla kasvaisikin, olisi tämän hypoteesin mukaan suurin osa naisista menettänyt älynlahjansa lopullisesti lapsena tapahtuneen mutiloinnin seurauksena.
Entä sitten kolmas vaihtoehto -- että naiset hyvinkin ovat yhä älynsä syrjässä kiinni, mutta heidät on ohjattu suuntaamaan älynsä asukokonaisuuksien sommittelemiseen, sisustamiseen, talouden pyörittämiseen, ateriasuunnitteluun ja muuhun ohivaluvaan, askareisiin joiden tarkoituksena on lähinnä miellyttää, helpottaa ja ylläpitää miehen elämää ja älyä? Ennen illan keikkaa tuntemani miehet puhuvat musiikista, naiset asuvalinnoista. Ahdinkoni vain yltyy.
Neljäs ja ehkä optimistisin vaihtoehto on, että naisten äly on kaikin puolin samassa jamassa kuin miestenkin, paitsi että naiset opetetaan kätkemään ajattelunsa, miehet taas tuomaan sitä esille. Koulutettujen naisten blogit käsittelevät käsitöitä ja ruoanlaittoa tai laihduttamista, esseistiset blogit tapaavat olla miesten pitämiä. Kaikki taide tai filosofia jota naiset tekevät luokitellaan samoin tein jotenkin feminiiniseksi, oli sen sisältö mitä hyvänsä -- jos nainen maalaa panssarivaunun alle liiskautuvan pojan, kertoo maalaus äidin tuskasta. Tarja Halonen on Muumimamma, satuhahmo jota ei tarvitse siis ottaa vakavasti, tiedämmehän kaikki ettei Muumimammaa kiinnostanut politiikka tai ajattelu vaan lähinnä se, että hilloa riittää kaikkien letuille; silinterihatuistaan huolimatta aiemmat miespresidentit eivät ole Muumipappoja olleet. Vaikken nyt ole mikään presidentti-instituution suuri kannattaja, tässä on selkeä esimerkki siitä, miten helposti sivuutetaan naistyöntekijän, naisajattelijan työ ja ajattelu - ja keskitytään käsilaukkuun. Naisen keskustellessa samassa pöydässä usean miehen kanssa miehet katsovat toisiaan silmiin ja osoittavat kommenttinsa toisilleen sivuuttaen sen, mitä nainen sanoo. Miespuolinen kirjailija on näytelmäkirjailija tai jutunkertoja kun taas naispuolinen kirjailija on naiskirjailija, ikään kuin pillu olisi hänen tekstinsä olennaisin osa, jolloin on jo sivuutettu itse teksti. Helppoa!
On vielä viideskin mahdollisuus, egoistisessa mielessä kovin tuskallinen sellainen, nimittäin se, että olen itse niin seksismin läpitunkema, etten kykene kuulemaan kun nainen puhuu. Että minäkin katson silmiin pöydän miestä ja kuuntelen häntä. Että minäkin tartun mieluummin miehen esseeseen. Miehen blogiin. Että minullekin alitajuisesti penis tekee ajatuksesta varteenotettavamman. Että olen pettänyt vaginani luottamuksen.
Kavahdan ja karkaan nurkkaan häpeämään.
Tekstit
