Kunnon merkintää en ole tehnyt aikoihin. Kaikki on... tekeillä. Mutta luen Tietämättömyyden pilveä, kirjastosta, ja kirjan alkuun on edellinen lukija lyijykynällä kirjoittanut muistilistan:
"18.4.2005 + 150
omasta tahdosta luopuminen
raportti
velat
säikeet
päihteettömyys
ei muuta"
Kuin olisin tavannut ystävän.
maanantaina 26. toukokuuta 2008
maanantaina 19. toukokuuta 2008
tiistaina 13. toukokuuta 2008
epäjumalten murskaama
"Järkemme muovaamat kuvat Jumalasta ovat epäjumalia, jotka on murskattava..."-Kallistos Ware, Sisäinen Valtakunta (Valamon luostari 2006)
Miksi sitten lakkaamatta kirjoitan, muovailen, pohdin, asettelen mielessäni Jumalaa? Mitä kiihkeämmin pyrin ymmärtämään, sitä kauemmaksi usko pakenee, kuin ajattelullani nirhaisin vain poikki jumalyhteyteni nuoraa.
Jäsentely ja älyllistäminen, vaikka kuinka vajavaisina, tuovat ainakin turvaa - älylliset kudelmat, jotka voi valheellisesti nimetä uskomuksiksi tai joiksikin henkilökohtaisiksi henkisyyden muodoiksi, pidättävät nöyrtymästä sanomaan: en ymmärrä - ja vielä enemmän pidättävät sanomasta: uskon, sillä älykölle kyseenalaistaminen tuo olemassaolon oikeutuksen ja usko vaatii täyttä luopumista.
Niin seisovat epäjumalat niskassani, hiettömissä kourissaan minun ajatusrakennelmieni kirveet. Aloitettava alusta, noustava linnaksi luulemastani suonsilmästä (se kimalsi niin kovin).
Tunnussanat:
houreet,
kristinusko,
sitaatit,
työ
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
