Kultainen nuoruus

Lähetettyäni kiukkuista sähköpostia Hesarille toimittaja julkaisi lähes koko viestini blogissaan.

Jyväskylässä tapahtuu taas

Suomiräppihiphoppia ja voimanaisia halpojen juomien ja vapaan pääsyn Blaze2B:ssä perjantaina...

...ja lauantaina Ilokiven alakerrassa NS. Klubi esittää: Martti Servo ja DJ Candle In The Wind + NS DJs. Yläkerrassa Radio Hear & Linnunlaulupubi esittää: Orkestar Business Classin villiä mustalaismusiikkia ynnä oZOn ja Swaeg Piratesin elektronista hulluutta. Liput 6/5 neuroa. Liity tanssirintamaan.

lapsipornoa kansalle

"Poliisi on takavarikoinut Kluuvin galleriasta taiteilija Ulla Karttusen näyttelyssä olleesta teoksesta sen lapsipornoa kritisoivan aineiston. -- Sen jälkeen kun poliisi oli vienyt Karttusen kuva- ja tekstiaineiston, museon johto päätti poistattaa näyttelytilasta myös autotallin, johon kuvat oli sijoitettu." -HS 15.2.2008

"Internet-sensuuria vastustava sivusto on joutunut keskusrikospoliisin listalle kielletyistä lapsipornosivuista. -- Krp ei kommentoi, mitä sivuja sen suodatuslistalla on eikä syytä listalle joutumiseen. -- Krp toimittaa listan internet-operaattoreille, jotka voivat estää palvelujaan käyttävien asiakkaiden pääsyn niille." -HS 14.2.2008
(MM. Welhon ja DNA:n internetyhteyksillä ei pääse ko. sivuille. Sonera ottaa saman suodattimen käyttöön maaliskuussa.)


"Sensorit rakastavat valokuvia kuolemasta ja mutilaatiosta mutta kavahtavat kauhusta nähdessään masturboivan lapsen - ilmeisesti he kokevat sen loukkaavan heidän eksistentiaalista validiteettiaan, samastumistaan Imperiumiin ja sen hienovaraisimpiin eleisiin." - Hakim Bey, T.A.Z., 1985

--

Ei tässä jää paljonkaan sanottavaa. Samoin kuin muutama vuosi sitten Ameriikan Yhdysvalloissa terrorismi oli taikasana, jolla kiihotettiin kansanjoukot luopumaan yhä useammista vapauksistaan "kansallisen turvallisuuden" vuoksi, nyt lapsiporno-sanan käyttö saa hypnotisoidut massat askel askelelta myöntymään arbitraariseen sensuuriin. Kun kuva alastomasta alaikäisestä käy syystä sensuuriin, voi itse kukin havaita sen olevan yhä epäjohdonmukaista. Lukemattomille madonna ja lapsi - kuville, Michelangelon kerubeille ynnä muille lihallisen pulskille alastomille lapsihahmoille tuskin maalataan vaippoja, mutta yhteiskuntakritiikin vaientamiseen käytäntö soveltuu mainiosti.

Aivan kuin lasten seksuaalisuus ei muutenkin olisi liiallinen tabu. On selviö, että jo pikkuvauvat hyväilevät itseään, että lapsia kiinnostavat lääkärileikit, että alastomuus on nisäkkäiden (mukaanlukien ihminen, mukaanlukien sen pentu) luonnollinen tila - ja että lapsen seksuaalisuudesta vaikeneminen tai sen hyssyttely saa lapsen häpeämään sitä, mikä puolestaan johtaa tietämättömyyden ja kiusaantuneisuuden tuomiin perversioihin. Siihen, että 12-vuotias pitää itseään epänormaalina, jos hän ei ole harrastanut vielä seksiä. Siihen, että teini-ikäiset pitävät prostituutiota ihan tosi hyvänä tapana ansaita rahat perjantaikänniin tai uuteen puseroon.

Lapsipornohysteria kierouttaa koko yhteiskunnan ja paradoksaalisesti luo juuri niitä ilmiöitä joita se väittää pyrkivänsä kitkemään - näin siitä tulee perpetuum mobile, jolla sensuurin rattaat pidetään pyörimässä hamaan ikuisuuteen.

Anteeksi sekavuuteni. Syytetään vaikka pelkoa: KRP lie ovellani hetkenä minä hyvänsä.

Siivouspäivän tilannekatsaus

Vuodenvaihteessa aloittamani veganismi tuntuu luontevammalta kuin osasin uskoakaan. Kuvittelin kaipaavani juustoja. En kaivannut. Roskisdyykattua pullaa olen napostellut, mutta samaten roskiksesta löytyneet fetajuustotäytteiset oliivit aiheuttivat lähinnä hämmennystä. Minähän rakastan oliiveja. Minähän rakastin fetaa. Mutta en minä halunnut syödä niitä, ajatus tuntui lähinnä kuvottavalta. Söin silti, pakottauduin, eihän sopinut heittää poiskaan. Jälkeenpäin olo oli likainen. Olen tullut herkäksi lihan ja juuston hajuille - kun kämppiksilläni on pitsanpaistopäivä, minua ällöttää.
Tänään menussa on salaattia, kaalikääryleitä ja lakka-piparijuustokakkua, kaikki vegaaniversioina. En tunne jääväni mistään paitsi.

Paastoprojektissani taas tunnen epäonnistuneeni. Tulisi muistaa edetä aina ulkoisesta sisäiseen eikä toisin päin; paaston ideaksi ajattelin, että karsimalla turhuuksia teen tilaa sille sisäiselle ja moniulotteiselle, mutta havaitsin sen toimimattomaksi. Paaston tulee olla selkeä ja radikaali, ja sen tulee tulla esille useita kertoja päivässä. Siis samaan tapaan, kuin lihaa joka aterialla syövän ortodoksin kohdalla lihan ja maitotuotteiden pois jättäminen muistuttaa aamupalasta välipalojen kautta päivälliseen, että tämä on pyhää aikaa, tämä on hiljentymisen aikaa. Minä päästin itseni liian helpolla. Tottakai se paaston sisäinen merkitys tilan tekijänä ja hiljentymisenä on olennainen, mutta vaikea saavuttaa ilman selkeitä ulkoisia raja-aitoja.

Olen kääntänyt Hakim Beyn T.A.Z. - teosta ja projekti alkaa olla siinä vaiheessa, että voisin piakkoin alkaa tarjota käännöstä kustantamoille. Lisäksi olen kirjoittanut enemmän kuin pitkiin, pitkiin aikoihin. Minun vikani on siinä, että suunnitelmani venyvät aina megalomaanisiin mittasuhteisiin. En osaa kirjoittaa novelleja, haluan tehdä eeppisiä sukusaagoja, joihin taas kärsivällisyyteni ei tohdi riittää. Nyt olen piirittänyt perhettäni sinnikkään määrätietoisesti, karsien sieltä ja kasvattaen tuolta kuin pensasta muotoileva puutarhuri. Alan vähitellen tajuta, mistä pitkäjänteisissä projekteissa on kyse. Ja viimein, yliopiston lopetettuani, minulla on niille aikaa.

Lauantain löydöt

Lauantai-iltapäivän iloksi löysin sattumalta kaksi viisasta minulle uutta blogia:

Santeri Nemon Koiranmutkia
"Mitä en varsinaisesti ole kuitenkaan koskaan ymmärtänyt, on ateismi ja sen suhde pyhään. Onko sitä? Palauttaako ateisti pyhän uskontoon tai sosiaalisesti konstruoituihin tapoihin vai onko pyhää, tai sanokaamme yliluonnollista pyhää, olemassa hänelle? Minun on vaikea uskoa, että kukaan ihminen eläisi elämänsä tuntematta pyhän läsnäoloa, suurta mysteeriä joka ympärillämme ja sisällämme leijuu."

M:R'n Maanalainen Aurinko
"Se [markkinatalous] on ideologia, jolla ei ole todellisuuteen sen vähemmän väkivaltainen vaikutus kuin vaikkapa kommunismilla. Ajatellaanpa vaikka kulttuurielämää. Siinä missä kommunistisissa valtioissa sellaiset teokset, jotka eivät edistäneet valtaideologian asiaa, vaiettiin kuoliaiksi, yritetään inhimillinen ilmaisu tämän päivän länsimaissa tukahduttaa vaatimuksilla tuottavuudesta ja markkinoitavuudesta."

Ja jotteivät vanhat rakastetut aivan olisi käärmeissään, muistutettakoon arvon lukijakuntaa muutamasta niitäkin:

V-S Luoma-Ahon Alussa oli sana
"Adorno ja Horkheimer sanoivat, että kaikki vastarinta on rivoa ja siten kapitalismin vastaista. Mutta minä sanon, että nykyään kaikki on rivoa, eli "rivo ei ole enää rivoa". Mutta rivoa on kaikki ei-ironinen, ei-reflektiivinen, ei-meta. Rivoa on esimerkiksi sentimentaalisuus ja viattomuus. Vielä rivompaa on amoraalinen sentimentaalisuus; tietoinen sentimentaalisuus ei ole enää rivoa, vaan ironista vastatoimintaa. Viattomuus on aina hyvin rivoa."

Jonimatti Joutsijärven Vapaasti tilkitty
"Koko huone ohjelmoitui teeskentelemään että emme ole haaksirikkoutuneet. Puin päälleni ylettömän hitaasti ja astuin viisi askelta ulko-ovelle. Poistuin, siinä hetkessä kahden paon yhtymäkohdassa. Kaikki tavat paeta tämän sekunnin kuurosta, jonka on yletyttävä pohjattomaan pelkoon, pohjattomaan rakkauteen."

Todellisuuden tutkimuskeskuksen Poliittinen päiväkahviseura
"Väitämme, että tehdäkseen poliittisen esityksen aikakaudella, jolloin yhteisten asioiden hoidosta puuttuu politiikka, taiteilijan on ryhdyttävä itse poliitikoksi ja luotava politiikka (päämäärät, ideologiat, toimintatavat) tai lainattava näkemyksensä joltakulta muulta. Esittämiinsä asioihin täytyy sitoutua – tai kyseessä ei ole kovimman luokan poliittinen esitys. Mitä tällainen esitys vaatii? Ajattelua. Pysähtymistä. Ajan ottaminen ajattelua varten on yksi aikamme merkittävimmistä poliittisista teoista."

Jokapäiväiset internetmeemimme: "wanha"

Internetkeskusteluissa käytettyjen meemien merkitystä ei tarvitse pohtia kauan ennen kuin havaitsee, että niiden perimmäinen tarkoitus on keskustelun välttäminen. Niistä puhuessaan saattaa myös kuulostaa pelottavassa määrin Lehdeltä.

Wanha - meemin käyttö tarjoaa mahdollisuuden kenelle tahansa älynlahjojen tai niiden puutteeseen katsomatta korostaa omaa ylemmyyttään ja sivistyneisyyttään: hän on jo kuullut sen, mistä toinen kertoo. Omaa tietämistään tai ymmärrystään ei näin tarvitse mitenkään perustella. Wanha-ilmausta voi pitää demokratian erikoisen syvälle ihmisten väliseen vuorovaikutukseen tunkeutuvana sovelluksena, se kun globaalin demokraattisen markkinatalouden tavoin sysää syrjään asioiden mahdollisen sisäisen arvon ja tekee jokaisesta lauseesta yhtä helposti nurin puhallettavan - ja nyt kuka tahansa voi tehdä minkä tahansa väitteen yhdentekeväksi!

Erikoisen hyödyllinen wanha-ilmaus ja internetmemetiikka on huonosta itsetunnosta kärsivälle, joka näin voi puhaltaa kumisesta ruipeloitsestään ilmapallon, harmi vaan että helium tuo mukanaan hassunkurisen äänen, joka saa korviaan käyttävät kyseenalaistamaan puhutun järkiperäisyyden.

Filosofiseksi pyrkivässä keskustelussa keskustelija voi niin mieliessään sanoa "wanha" kaiken sellaisen kohdalla, joka muistuttaa häntä jostakin pintapuolisesti samantapaisesta ajatuksesta, jonka hän on kuullut ohimennen ennenkin. Tällä tavalla keskinkertaisen keskustelijan on helppo estää jotakin ajatusta puoltavaa keskustelijaa viemästä asian analyysia niin syvälle, että hänen ymmärryksensä loppuisi kesken. "Wanha" onkin verrattavissa sadomasokistisissa leikeissä käytettyyn turvasanaan - se viestittää toiselle osapuolelle, että sanoja ei ole valmis menemään enää pidemmälle, itse asiassa nytkin ollaan jo liian syvillä vesillä.

Filosofisessa tai poliittisessa kontekstissa wanha-ilmausta voi koristella teeman mukaan esim. ulkoasuihin "Takaisin Natsi-Saksaan", "Sosialismia on kokeiltu jo ja katso miten kävi", "Muutetaan kaikki kiven alle", "saatanan hipit!" ja "kreationismi".

Pseudofilosofinen keskustelija tietää, että salaisena aseena wanhaksi voi nimetä kaiken, mihin ymmärrys jo kykenee: kaikki päätelmämme noudattavat samoja iänikuisia loogisia konstruktioita, ainoastaan täydellisen käsittämätön on wanhaksi sanomiselle immuuni.

Siihen puolestaan pätevät WTF ja LOL, joihin palaamme ensi numerossa.

luonnosta ja luovuudesta

Tämänpäiväinen keskustelu (tai väittely) synnytyslääkäreistä ja Wikipediasta ystävän kanssa uudelleenaktivoi ajatusprosessin, joka on ollut käynnissä jo pidemmän aikaa. Meille väitetään, ettei yhteiskunnan ulkopuolella ole mitään -- yhteiskunnan, jossa kaikelle on näiden asiantuntijoiden antama muotonsa. ("Mutta miten sinä pysyt hengissä? On oltava joku tutkinto!" kysyi hätääntynyt äitini kun kerroin lopettaneeni yliopiston kesken.) Kotimme ovat kaavoituksen mukaisia ja insinöörin suunnittelemia. Niinkin yksinkertaisista toimenpiteistä kuin syöminen, nukkuminen, hengittäminen, seksi ja synnyttäminen olemme vieraantuneet niin pahasti, että tarvitsemme eksperttejä kertomaan meille, miten nämä asiat tehdään. Tässä mielessä länsimainen ihminen on hiirtä ja haukkaa avuttomampi. Voiko olentoa, joka ei synnytä itse omia jälkeläisiään, metsästä/keräile/viljele itse omaa ruokaansa tai rakenna itse omaa pesäänsä pitää elävänä, itsenäisenä, vapaana olentona? Kenties jos kertoisin tällaisesta olennosta joidenkin alkuperäiskansojen edustajille, nämä kavahtaisivat: eläviä kuolleita...

Asiantuntijoita kyllä tarvitaan -- status quon ylläpitämiseen. Mutta kaiken sen, mitä ihmisen elääkseen ja itseään toteuttaakseen on tehtävä, terve ihminen kykenee kyllä tekemään itse. Ongelmana on tietysti se, että olemme sairaita. Myrkytämme itseämme päivittäin syömällä ei-lajityypillistä ravintoa ja käyttäytymällä ei-lajityypillisesti. Liikkumisen ja vaeltelun sijaan tietokoneen ääressä koko päivän istuva ihminen on kuin kahdella jalalla tanssiva koira, luonnonvastainen ja irvokas. Mutta luonnon lainsäädäntö on ehdoton: sen, mikä on sairasta, on kuoltava... ennemmin tai myöhemmin.

Olemme kuin häkkiketut tai maitolinjastolehmät: äkisti luontoon laskettuina suurin osa meistä tuskin selviäisi. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö meidän tulisi aloittaa vieroitusohjelmaamme. Kun ystäväni sanoi aikovansa luopua tietokoneestaan ja mp3-soittimestaan, ajatus tuntui minusta radikaalimmalta kuin yksikään teennäinen mielenosoitus... en ole valmis, en vielä! Samalla ajatukseni palaa hellänä Turun Slummiin, tuohon orgaanisena joka päivä muuttuvaan rakennelmaan geodesisine kupoleineen ja jatkuvasti porisevine trangioineen jossa asuimme viime syyskuussa yhden sateisen viikon ajan. Se ei ollut täysin vesitiivis eikä vallitsevien esteettisten standardien mukainen, mutta eihän sen tarvinnutkaan olla -- se suojasi riittävästi ja oli asukkaidensa mielestä lumoavan kaunis. Ja ketä muuta sen tarvitsisikaan miellyttää?

Muutaman mutkan kautta löysin Miss Rockaway Armada - projektin sivut: kierrätysmateriaalista rakennettu lautta, joka seilaa Mississippi-jokea myöten pysähtyen esiintymään joenvarsikaupungeissa. Lumoavan kaunis, kuin sadusta. Enhän voi enää olla haaveilematta lähteväni ensi kesänä vesille... Lähdetkö mukaan?

(p.s. ne synnytyslääkärit, täällä...)
(p.p.s. ja se paluu!)

Siis tuhotkaamme

Olennaisin ongelma pyrkiessämme pyhimpiin päämääriimme ei ehkä ole se, että meidän tulisi olla jotain Enemmän, vaan että meidän tulisi vähentyä, vähentää. Elämissämme niin monia asioita, jotka ovat kuonana tientukkeena -- siis tuhotkaamme, hylätkäämme. Kehotus leikata pois käsi joka varastaa on ymmärrettävä symbolisena ja äärimmäisen viisaana. Liian monia tapoja, tottumuksia, olosuhteita, ihmisiä, näkökulmia, ajatuksia, jotka vievät siltä mikä on korvaamatonta sille mikä on triviaalia. Siis leikatkaamme.

Näin alkaa paastoni.