27. heinäkuuta 2008

briljeeraan


Briljeeraan: Maanalainen aurinko antoi timangin ja listasi minut yhdeksi loistavista. Jeejee! Kiitos! Pistän pahan eteenpäin, kas näin:


Vallankumouksen hedelmiä

Ainoa valituksen sana, mitä minulla on tästä blogista sanottavana, on, että löysin sen vasta äskettäin. Kirjoittaja on osuvasanainen ja hänellä on röntgenkatse.

Alussa oli sana
Kirjoittaja on blogosfäärin (helvetillinen sana) paras vittuilija. Lisäksi hän kirjoittaa runoja.

Vapaasti tilkitty
Blogi on siitä erityinen, että lyhyisiin merkintöihin on tiivistetty paljon, tai ei oikeastaan edes tiivistetty eikä paljon, vaan että merkitty on tavallisesti vain tarpeellinen, joka voi olla jänis.

Koiranmutkia

Esseitä, joissa elokuva on väline. Pitkiä. Hyviä. Kirjoittaja kysyy usein järkeviä kysymyksiä.

Yritys ilman yhteystietoja
Jyväskylän yliopiston hovinarri kasvattaa punaisia lonkeroita sosialistisista silmistään.

Maanalainen aurinko
Kirjoittaa henkisyyksistä tarkemmin kuin useimmat. Kirjoittajan havaintokyky on äärimmilleen viritetty auringonkeltainen T-Bird.

Olemisen porteilla
Kirjoittaja kommentoi hyvyyden puolesta pahuutta vastaan.


Ohjeellinen toimintatapa:
-Leimaa blogisi ylläolevalla rumalla kuvalla.
-Linkitä plakaatin saapumissuuntaan.
-Nimeä ainakin 7 muuta kuvanpalvontarinkiin ja linkitä niihin.
-Jätä viesti nimeämiisi blogeihin.

3 puheenvuoroa:

Schnabelmann kirjoitti...

vai vielä "paras vittuilija". kaikkea sitä. minä kun olen äärimmäisen tosissani!

Noora Koi kirjoitti...

Siksi oletkin siinä paras, kun teet sen tosissasi!

Existenz_ kirjoitti...

Kiitos timantista. Vaikka en erityisemmin koe olevan millään ristiretkellä pahuutta vastaan, niin kiitos silti... :)