Tee se itsesi tietoiseksi, ynnä muita erään hyödykkeen mietteitä

I
Hyödyke

Onko mahdollista tarjota ihmisille uudenlainen paradigma, uudenlainen kulttuuriparadigma joka sanoo: Se millä on oikeasti väliä on suhteemme meitä ympäröiviin ihmisiin, suhteemme paikkaan jossa asumme, suhteemme siihen mitä syömme, mihin pukeudumme, millä rakennamme? -Michael Smith

Joidenkin on helppo sopeutua mihin hyvänsä ympäristöön, johon elämä heidät heittää. Kuten vaikka elementtitaloon lähiössä. Kämppiksiäni ei vaivaa se, että jokainen pohjapiirros on samanlainen, että talo on tehty tuotteliaaksi rakentaa eikä tyydyttäväksi asua, että eristeiden keskellä asumme kuin pullossa, vankeina. Tai ehkä vaivaakin alitajuisesti, ehkä siksi parvekkeen ovi ja jokainen tuuletusikkuna on auki kaiken aikaa? Samat henkilöt syövät mitä tahansa paljon miettimättä, pukeutuvat siihen mitä edessä sattuu olemaan. Piittaamattomuus on neuroosin kääntöpuoli ja vastareaktio sille hysterialle, jota meissä pyritäänkin nostattamaan jotta purkaisimme tarpeemme parempaan elämään kuluttamalla, hankkimalla uudet asunnot, uudet verhot, uudenlaista ruokaa ja futonit viime vuonna hankittujen joustinpatjojemme tilalle. Piittaamattomuus kieltäytyy kaikesta mutta samalla lankeaa kaikkeen mitä välttelee, mikäli sen helpompi variaatio tulee tarjolle. Kumpikaan vaihtoehto ei ole terve.

Elämäntapamme on sairas. Sen tietää lapsikin sanoa, mutta olemmeko valmiita katsomaan tarkemmin ja luopumaan tuosta lauseesta vertauskuvana - näkemään sen kirjaimellisena faktana, joka se on? Ruokavaliomme ovat epätasapainossa, saamme liikaa ja liian vähän, talomme eivät elä kanssamme, kulkuneuvomme aiheuttavat tuhoa, myös sisäistä tuhoa, rajaa ei ole. Vahingoittaessani mitä tahansa vahingoitan itseäni, kuten käsi joka puukottaa jalkaa itsekin näivettyy verenhukkaan (todennäköisesti syy-yhteyttä tajuamatta). Ongelman ydin on siinä, että pyrimme rakentamaan elämämme asioista, joihin emme suhtaudu elävinä ja elämän osina, vaan hyödykkeinä, joita sopii sovitella oman etunsa parhaaksi; ihmekös sitten, että siitä omasta elämästämme, jota noista hyödykkeistä rakennamme, tulee myös hyödyke.

Kulutusmentaliteetti on masinoitu, sanotaan, ja se käy järkeen. Niin kauan kun kulutamme myös me olemme kulutushyödykkeitä, asiakkaita joista firmat loputtomasti kilpailevat ja joita ne myyvät toisilleen, välttämättömiä komponentteja niiden tuhosykleissä. Samasta syystä sosiaalituet ovat olemassa - eivät myötätunnosta, myötätunto on ulkokultaa, osta Chanel niin olet kaunis, puolla sosiaalitukia niin olet myötätuntoinen, kaikki ehdollistuu rahaan. Myös veronmaksu on kuluttamista. Sosiaalituilla ylläpidetään kuluttajia, koneen osia. Kukaan ei uhraudu, sillä kaikki raha mikä sossun asiakkaalle annetaan päätyy eteenpäin vuokraisännille ja supermarketeille ja sitä kautta suuryrityksille, samoihin lähteisiin joista raha meni palkkapussin muodossa veronmaksajille jotka vuorostaan kustansivat sosiaalitoimen, joka vuorostaan maksaa heidän palkkansa. Olisi äärimmäisen vaarallista järjestelmälle luopua sosiaaliturvasta, sillä se tarkoittaisi sitä, että kokonainen ihmisluokka päätyisi etsiytymään kuluttamisen ulkopuolelle. Ilman asumistukia rakennuttajat näivettyisivät pienituloisten rakentaessa itse. Vanha ekonominen sananlasku kuuluu, että köyhiltä tulee vakain ja varmin tulovirta. Luksustuotteita kuluttavan rahatilanne voi muuttua milloin vain, mutta vähävaraisia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Paljon. Ja vähävarainen on aina valmis peittämään vähävaraisuutensa uudella viiden euron puserolla, joka näyttää melkein samalta kuin se viidenkympin pusero. Hän kutsuu sitä oikeudekseen, muut kutsuvat häntä orjakseen ja julkisesti hänen taloudellisen ahdinkonsa ei ole olemassa, sillä hänellä on uusi pusero ja Suomessa kenenkään ei tarvitse nähdä nälkää, sehän on perustuslaissa!

Mutta me näemme nälkää, kuten Pohjois-Amerikan lihonut alaluokka näkee nälkää, ruoasta pöhöttyneenä mutta vailla ravintoa. Me sentään olemme liian ylpeitä lihomaan. Ruisleipä on sen opettanut. Hyödykkeet pitävät ehkä yllä elintoimintojamme, mutta hengissä ne eivät meitä pidä. Kiertelen. Asiaan: kuten shamaanit sanovat, ei pidä paikkaansa että kasvilla (ja kivellä, ihmisellä) on henki, vaan kasvi on henki, kivi on henki, ihminen on henki. Mitä ihmiselle tapahtuu, kun häntä käsitellään ei-henkenä, hyödykkeenä? Entä kivelle, eläimelle, kasville? Entä parantaako hyödyke omistajansa elintasoa henkeä enemmän? Havainnollistaa voisi vaikkapa vertaamalla itsetehdyn esineen arvoa kaupasta hankitun vastaavan arvoon; itsetehtyyn esineeseen on muodostunut henkinen side, sitä arvostaa itsessään ja se pysyy käytössä vielä nuhjuisenakin. Tärkeämpää kuin hyödykkeiden määrä ja näennäinen laatu on suhteeni minua ympäröivään ja minussa olevaan kudokseen, suhteeni katuun jota kuljen asunnoltani keskustaan, vuodesohvaan jolla nukun, kasveihin joita syön ja kulhoon jossa ruokani valmistan. Tyydyttävämpää kuin levykokoelman kartuttaminen on kuulla ystävän soittavan.

II
Henki

Onko todellakin miekkaa tarvitsevan Kokelaan vaivan arvoista mennä kaivamaan rautamalmia maan uumenista, sulattaa se itse hiilellä jonka hän itse on valmistanut ja takoa ase omin käsin; ja jopa nähdä rikkihapon syntetisoimisen vaiva, jolla miekka kaiverretaan? Hän tulee oppimaan paljon hyödyllisiä seikkoja yrityksessään valmistaa todella neitseellinen miekka; hän tulee ymmärtämään kuinka asiat riippuvat toisistaan; hän tulee arvostamaan merkitystä sanoissa "Universumin harmonia", joita tavallinen Luonnon puolustaja niin usein käyttää typerästi ja pinnallisesti; ja hän tulee myös havaitsemaan Karman lain todellisen toimintatavan. -Aleister Crowley

Jos ensisijaista on murtautua ulos hyödykkeen asemasta ihmiseksi, toimijaksi ja henkilöksi, on oman hereilläolon, tietoisuuden kehittäminen tärkeintä, mitä voimme tehdä. Meditaatio on yksi tietoisuuden kehittämisen metodeista, magia toinen - parhaassa tapauksessa ne täydentävät toisiaan. Ammoisista ajoista jatkuneen esoteerisen perinteen mukaan myös yllä siteeraamani pappa Crowley kehottaa valmistamaan itse kaikki magiassa tarvittavat välineet vaivaansa säästelemättä. Prosessin aikana paitsi saavuttaa syvän ymmärryksen itse välineen rakenteesta ja siihen käytetyistä materiaaleista, myös syventää ymmärrystä itsestään. Suhteesta välineeseen, ja samalla itseen, tulee luja ja intiimi.

Taidekäsityöläiset ja muotoilijat sanovat, että mitä enemmän jotakin esinettä käyttää, sitä tärkeämpää on paitsi sen käytännöllisyys, myös sen kauneus. Dekoraatio ja taide ovat kunnioituksen osoittamisen ja huomion ohjaamisen välineitä (siksi niiden inflaatio puolivillaisten painokuvio-ornamenttien myötä turruttaa sen sijaan, että ilahduttaisi). Kautta aikojen temppelit ovat olleet taidetta täynnä; tyylitaituri koristelee pukeutumisessaan sitä osaa, johon haluaa kiinnittää katseet. Se, että taide kuuluu myös gallerian ulkopuolelle, puistoihin, kaduille, kaikkeen missä ja mitä elämme, on jo tuttu juttu, vaikka vielä turhan harvoin harjoitettu; lakkaamattoman rukouksen ihanne on yrittänyt laajeta luostarilaitoksen ulkopuolelle jo vuosisatoja; meditaatiosta etenkin zenbuddhalaiset osaavat kertoa, että sen tulee olla kaikkeen toimintaan ulottuva elämänasenne (tai enemmänkin asenteettomuus). Samoin magian voisimme ulottaa jokaiseen hetkeen, vapauttaa sen noidankehästä koko omaan elinpiiriimme. Laajentamalla taiteemme ja magiamme piiriä kasvatamme tietoisuutemme reviiriä.

Mitä pidemmälle voimme tehdä soppakauhoistamme ja vuodevaatteistamme maagisia välineitä, sitä lähempänä olemme kaiken tekemisemme tietoistamisen, toiminnaksi muuttamisen ihannetta, sitä vahvemmin elämme henkilöinä. Kun annan kätteni poimia syksyn sadon ja muokata kankaan vaatteeksi ynnä puun kalusteeksi, hidastan tahtia, tulen tietoisemmaksi paitsi tekemisestä ja esineestä prosessina, myös sen käytöstä ja asemasta elämässäni. Esineestä tulee henki, kuten siihen käytetty materiaali on henki. Parhaimmillaan koti ja elämä voi olla täysin hengittävää, dynaamista, vailla itsestäänselvyyksinä otetun rihkaman ja supermarketruoan kiveä kuolleempaa painolastia.

Vaikka tee se itse - kulttuuria on pyritty paljon rekuperoimaan ja siinä pitkälti onnistuttukin jopa siihen pisteeseen asti, että luovaa voimaansa arasteleva perheenäiti voi ostaa kaupasta valmiin korttiaskartelusetin jossa ei tarvitse kuin liimata osat yhteen kaavakuvan mukaan (hyödyke-epäihmisyyden surullinen esimerkki, vapaaehtoinen muuntautuminen koneeksi) , sen pohjamudissa uivat yhä sisukkaasti oman elämänsä, tietoisuutensa, tahtonsa haltuunoton monnit voimallisempina kuin monikaan maaginen formula. Pyörteen lailla maailma palauttaa meille tekomme ja näkemyksemme. Vasta suhtautuminen jokaiseen elämäni osa-alueeseen täyden huomioni arvoisena, vapaana, kehittyvänä voi lopulta avata minulle itselleni täyden vapautumisen oven. Markkinatalous - ja sosiaalitukijärjestelmien suhtautuessa meihin ekonomisina välineinä voimme muuttaa ensisijaisesti omaa suhtautumistamme, antaa omille alaisillemme, kipoille ja koneille, niille kuuluvan arvon (joka voi tarkoittaa luopumista, ja joka ei koskaan tule tarkoittamaan museointia). Ei ole tehokkaampaa tietoisuutensa koulimisen menetelmää kuin alusta aloittaminen: kieltäytyä valmiina tarjotusta rumasta ja turhasta, luopua Anttilan alennusmyynnin mädistä hedelmistä ja opetella hyödyntämään taitoja ja piirteitä joita ei tiennyt itsellään olevankaan. Hysterian tai alistuvan sopeutumisen paikalle nousee silloin muutosvoima, joka pisarasta aloittaen hyökyy lopulta ylitse maanpiirin.