perjantaina 20. kesäkuuta 2008

Kasviaika



Moni suomalainen suhtautuu vähätellen, turhanpäiväisenä juhannusperinteisiimme, vaikka olisikin kiinnostunut kristinuskoa edeltäneistä uskonnoista ja uskomuksista. Tietysti muiden kulttuurien perinteistä löytyy sitä vierauden taikaa, joka omasta kulttuuriperinnöstä puuttuu, vaikka samalla unohdetaankin, että vaikkapa kelttiläiset perinteet ovat brittein saarilla aivan yhtä arkipäiväisiä kuin meillä Kalevala ja juhannuksen vietto.

Olen noviisi mitä tulee verenperimäni kantamaan mystiikkaan, mutta yritän. Harvassa länsimaisessa kulttuurissa esikristillinen perinne on säilynyt näinkään elävänä. Yhä sytytämme kokon (kokko = kotka), teemme lemmenloitsuja ja etsimme ennusmerkkejä. Ennen kaikkea pidämme yllä keskikesään liittyvää juhlaperinnettä emmekä hukkaa sitä arkipäiväksi muiden joukossa, kuten moni muu niistä kaikista kansoista, joille vuoden pisin päivä on ollut pyhä.

Keskikesä on valon päivä, kasvun päivä, kasvukauden huippu. Kasvien päivä, kasvimagian päivä. Siitä kertovat myös ne lukuisat juhannustaiat, joissa nimenomaan kasvit ovat pääosassa. Meidän ihmis- ja nisäkäskeskeisessä kulttuurissamme kasvit jäävät statistin osaan, vaikka koko elämämme on niistä riippuvainen. Kun juhannuksena päivä on pisimmillään, myös kasvien elinvoima on silloin suurimmillaan. Keskikesä onkin erinomaista aikaa laskea alas kirjansa ja ottaa kasvi opettajaksi: opetella näkemään kasvi, katsomaan kasvia, samastua kasviin, kaivaa sisältään sitä ymmärrystä kasvia ja kasviutta kohtaan, joka yhteyttää, kasvaa, kukkii, työntää juurensa viileään multaan, lähettää siemenensä tuuleen tai laskee ne maahan, kasvattaa versoja, lisääntyy pistokkaasta, talvehtii... Kasvin näkemällä voi nähdä tarkemmin itsensäkin.

Kasvi on myös välikappale meidän ja auringon välillä. Se jalostaa valosta ravinnon nisäkkäälle, joka kykenee itse imemään auringosta vain D-vitamiininsa ja hieman euforiaa. Tässä mielessä kasvi on tärkeä kumppani ja opettaja myös silloin, kun tahdomme oppia jotakin auringosta ja valosta.

Elävää keskikesää, kasviaikaa!

0 puheenvuoroa: