torstaina 3. huhtikuuta 2008

ylhäältämäärätty vs. omaehtoinen?


Valtaus nosti esille aktiivissakin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Esimerkiksi siitä, miten myös ne henkilöt, jotka vaativat vapaata, omaehtoista kulttuuritilaa, yhä noudattavat ylhäältämääräytyvän kulttuurin toimintamalleja.

Ylhäältämääräytyvässä kulttuurissa kirjoitetaan yleisönosastolle, jos lehden uutisointi on puutteellista. Äänestetään ehdokasta, joka vastustaa ydinvoimaa. Annetaan rahat byrokr... köh, hyväntekeväisyyteen köyhille. Jos kulttuuritilassa ei ole mieleistä toimintaa, mennään mieluummin baariin. Ja ennen kaikkea tarkkaillaan tarkkailematta. Kyylätään. Ehkä liiallinen TV:n armoilla kasvaminen on saanut aikaan sen, että räpsiessään turistikuvia, katsoessaan vierestä ja valittaessaan luulee osallistuvansa.

Omaehtoisessa kulttuurissa uutisoidaan itse. Protestoidaan ydinvoimaa vastaan blokadein ja mielenosoituksin. Jaetaan soppaa nälkäisille. Ja tehdään kulttuuritilassa sitä, mikä koetaan tekemisen arvoiseksi.

Kaikki toiminta määräytyy tekijöidensä mukaan. Moni heistä, jotka sanovat kannattavansa talonvaltauksia ja toivovansa, että tila saadaan pitää, keskittyvät valittamaan seinille ilmestyneistä "töhryistä". Jyväskylän tilanne on Helsinkiäkin pahempi: Helsingissä tägejä vastaan taistelevat vartijat, Jyväskylässä Stop töhryille-kampanja on ulkoistettu nuorten punavihreiden hoidettavaksi. Valitettavasti heillä ei ole vartijoiden tiukkaa otetta, vaan he kuvittelevat vaikuttavansa asiaan viemällä rahansa kapakkaan, jossa tuopin äärellä päivitellään valtaajien huonoa estetiikantajua - sen sijaan, että maalaisivat "töhryt" peittoon tai tulisivat talokokoukseen ehdottamaan tagaamisen lopettamista. Yksittäisille valtaajille naputtaminen ei auta, sillä useimmilla talonvaltauksilla - myös Autonomisessa tiedekunnassa - päätökset tehdään konsensuksella talokokouksissa. Koska kyse ei ole ylhäältämääräytyvästä kulttuurista, yhdellä ihmisellä ei ole käskyvaltaa toiseen - ei edes niillä ihmisillä, joiden kuvia lehdissä on näkynyt. On kuvaavaa, että talokokouksessa, joita ennen häätöä ehdittiin pitää vain yksi, ei ollut yhtäkään näistä nurisijoista.

Tämä talonvaltaus oli ensimmäinen Jyväskylässä 17 vuoteen. Kaikki ei mennyt putkeen. Paljon on yhä opittavana. Mutta niin Senaatti-kiinteistöt kuin Autonominen tiedekunta muodostuvat osallistuvista ihmisistä. Tarkkailu on toki hyvä alku, onhan avuksi tietää, mihin on menossa mukaan. Mutta ainoastaan osallistumalla voi todella vaikuttaa.

Löysin kolme loistavaa pohtielmaa aiheesta:
Vapaata tilaa yliopistolta
"Syyllisyys tekee kenestä tahansa syyttäjän"
Autonomisesta tiedekunnasta vapaaseen kaupunkitilaan

3 puheenvuoroa:

L. kirjoitti...

hyvä juttu että koetitta vallata talon.

Anonyymi kirjoitti...

tai valtaisittekin, ette saaneet pitää.

Anonyymi kirjoitti...

siis vaikka ette saaneet pitää.