tynnyrin ulkopuolelta

Seuraa (aiheellista) saarnaa ja vouhotusta, takana on näet valvottu, kuumeinen yö; olen lueskellut ja syventänyt ajatustani koulutuksesta. Ala-asteelta lähtien koulussa olen aina oppinut huomattavasti vähemmän kuin vapaa-ajallani, enkä edes niin tärkeitä asioita. Koulun tasapäistävä sosiaalinen ilmapiiri pistää nuoren ihmisen sellaisten aikuisten armoille, joka ei nuorta ihmistä tunne. Aikuisen vallassa on päättää, osaako lapsi tai nuori kylliksi, ja hullua kyllä arvostelun hoitavat samat henkilöt, jotka hoitavat opettamisenkin. Näin kommunikaatiokatkos opettajan ja oppilaan välillä tulkitaan oppilaan laiskuudeksi tai tyhmyydeksi. Arvosanoilla kilpaillaan ja välituntien kello iskee omaa väkivaltaansa tajuntoihimme. Ihmiselle, etenkään lapselle, ei ole luonnollista tehdä yhtään mitään minuuttiaikataululla, mutta lapsemme laitamme leikkimään tismalleen 15 minuuttia kerrallaan, minkä jälkeen hänen on jälleen kestettävä 45 minuuttia kielioppia, liikuntaa tai muuta tuskastuttavaa.

Toki ne aiheet, joita meille koulujärjestelmän puitteissa (ala-asteelta yliopistoon) opetetaan, ovat tärkeitä ja oppimisen arvoisia. Geometriaa tarvitsemme piittäessämme, suunnitellessamme ja rakentaessamme asioita, kielioppia uusia kieliä opiskellessamme, ja niitä uusia kieliä kommunikoidessamme... Mutta kun opetus tulee ulkoapäin, pakollisena, asiayhteydestään irrotettuna ja alentavana, ei oppiminenkaan toimi parhaalla mahdollisella tavalla.

Katsotaanpa oppimista oppimisesta, oppijasta, ei opettajasta käsin. Lapsi ei tarvitse tiettyä opettajaa tai oppitunteja, eikä lapsi tarvitse oppivelvollisuutta, sillä lapsi on luonnostaan utelias ja halukas oppimaan kaiken maailmasta. Tämä into sitten pyritään kaikin mahdollisin keinoin kitkemään pois tuossa laitosten jatkumossa, jonka tarkoituksena on lannistaa vikuroiva nuori mieli, jotta tämä myöhemmin suostuisi palkkatyöhön. Lapsi opettelee luonnostaan asioita, toki turvallisen aikuisen seurassa, sellaisessa järjestyksessä joka häntä kiinnostaa. Kauppareissulla äidin kanssa lapsi laskee, mihin viikkoraha riittää. Liikuntaa lapsi oppii väistämättä (jos hänen vanhempansa eivät käytä sedaatiomenetelmiä kuten videopelejä ja televisiota), eikä siihen tarvita tulosten vertailua tai kilpailullisuutta. Kaikissa tapaamissani lapsissa on ollut uteliaisuutta sen suhteen, miten laitteet toimivat, miten esineitä valmistetaan, miksi planeetat kiertävät aurinkoa, millaista elämä oli sata vuotta sitten... Tottakai aikuisen velvollisuus on pitää huolta siitä, että lapsella on mahdollisuus harjoitella ja tutkailla näitä asioita. Koulutta kasvava lapsi ei kasva tynnyrissä.

Minun on vaikea nähdä ajatusta, että ilman oppivelvollisuutta lapset eivät vaivautuisi opettelemaan vähintään yhtä kirjavaa joukkoa asioita, muuna kuin lapsen ihmisarvoa alentavana. Lapsella on yhtä vakaa peruskäsitys omasta parhaastaan kuin aikuisella, jolla tietysti on enemmän spesifiä tietoa asioista. Jos oppiminen tuntuu pahalta, se ei ole hyväksi. Silloin se ei ole oppimista vaan tuputtamista ja aivopesua. (Toki joillakin on niin epäterveet kotiolot, että niistä on hyvä päästä pois, minne vain, edes kouluun.)

Unschooling-liike, joka ajaa kouluja käymättömyyttä (kotioppimisesta / homeschoolingista se eroaa siten, että vanhemmat eivät suunnittele lapselle opetusohjelmaa vaan lapsi saa itse päättää, mitä haluaa oppia ja millä aikataululla) on kaivanut itselleen varpaansijaa täällä ja muualla. Unschoolattuja lapsia on hyväksytty maailman parhaisiin yliopistoihin, mikä tietysti on hieman surullista heidän kannaltaan, mutta toimii todisteena koulujärjestelmän tarpeettomuudesta.

Lisää unschoolingista täällä.