perjantaina 21. joulukuuta 2007

singulariteettibileistä jälkeenpäin

20.12. ja singulariteettibileet! Club Blazen luokituksissa nämä Hear RY:n järkkäämät kemut luokitellaan avainsanoilla religious / psychedelic / experimental, ja singulariteettibileet olivat alleviivatusti niitä kaikkia. Visuaaleina pyöri tahdiltaan kiihtyvä slideshow, joka koostui kaiken muun sekalaisen ja suggeroivan kuvaston muassa lööpeistä, mandaloista, pornosta ja japanilaisista mielialalääkemainoksista; kun slideshow kulki niin nopeasti, että siskoni jo sanoi ettei kykene katsomaan siihen suuntaankaan, koska siitä tulee hulluksi, se vaihdettiin jeesusfilmiin.

Musiikillisesti ilta oli tietysti kirjavaa mannaa, kuten tapana on, mutta mieleen jäi DJ Naisen tekemä IDM:ää ja free jazzia yhdistelevä miksaus, joka kuulostaa tässä harmittomalta kokeellisuudelta mutta nostatti joissakin todella voimakkaita reaktioita. Kolmannes vieraista lähti, eräs kertoi kuinka "kaikki lähtee alta, menee maanisdepressiiviseksi, vajoan johonkin, tekee tosi pahaa"; baarimikotarkin reagoi musiikkiin niin voimakkaasti, että pelkäsi sen palaavan hänelle painajaisunina. Toki moni kuulija, minä muiden joukossa, myös piti kuulemastaan, piti siitä kaaoksesta ja häiriintyneisyydestä.

Mutta tulipahan huomattua, että meissä on sittenkin vielä kipukohtia, emme olekaan turtuneita kaikelle, ja vaikka noisekin on vakiintunut olennaiseksi osaksi musiikkikulttuuria, on olemassa ääniä tai äänien yhdistelmiä jotka painavat meissä joitain henkisiä akupunktuuripisteitä laukaisten jotain padottua... Tuossa kappaleessa oli jotain enigmaattista, oli vaikeaa sanoa mikä siitä teki niin suggeroivaa: sekä IDM:n rönsyileviin biitteihin että free jazzin (minusta eroottiseen) saksofoninrääkkäykseen olemme tottuneet, mutta niiden yhdistelmässä oli jotain, mikä sai mielet aukomaan sisäisiä oviaan.

Kun vielä eräs vieras sanoi ajattelevansa, että Hearin tulisi miettiä tarkemmin musiikillista linjaansa, jotta paikalle tulisi enemmän ihmisiä, sain pidätellä nauruani: minusta on selvää, että näissä kuvioissa tehdään arvokasta kokeilevaa ja kehittävää kulttuurityötä, joka ei menetä arvokkuuttaan, vaikka yleisön voisi laskea sormin.

Singulariteettibileiden musiikit tulevat radiosta (www.hear.fi) joulupäivänä 25.12. klo 21 alkaen. Seurakunnan seuraava kokoontuminen Jyväskylässä on 18.1.

1 puheenvuoroa:

Anu kirjoitti...

Hienointa tietysti on, että kukin kokee bileet eri tavalla. Minä en saanut tuolta sen enempää pahoinvointia kuin mahtavia kokemuksiakaan. Se yks tietty biisikin lähinnä kyllästytti. Johtuikohan selvinpäin olemisesta tai siitä, että odotin niin kovasti Rovaniemelle lähtöä?

Suosittelen (muille lukijoille) ennakkoluulotonta suhtautumista Hearin bileisiin. Jos jollain kertaa porukka istuu sohvilla ja tuijottaa valkokangasta, voi seuraavissa bileissä mustalaisorkesteri tai juuri ja juuri teini-iän ylittäneet räppärit esiintyä täydelle tanssilattialle. :)